numerot 6 ja 10 vuodelta 1957

numerot 11 ja 16 vuodelta 1958

numerot 5 ja 19 vuodelta 1958

numerot 5/1963 ja 1/2003

Korkeajännityssarja aloitti ilmestymisensä vuonna 1953. Vuoden 1963 jälkeen se on jatkanut nimellä Korkeajännitys.  Lehti on jatkanut tähän vuoteen asti, joten se on ilmestynyt jo 50 vuotta.

 Ensimmäisenä vuonna ilmestyi viisi lehteä. Siitä alkaen sitä ilmestyi 24 numeroa vuodessa aina vuoteen 1995.  Vuonna 1996 lehti ilmestyi 6 kertaa nimellä Taskukorkkari . Sen jälkeen sitä  on ilmestynyt 8 numeroa vuodessa taskukirjana.

1950-luvulla lehdessä ilmestyivät muutaman viikon välein mm. sellaiset seikkailijat kuten Rick Random ja Mustanaamio.

Rick Random teki matkoja aurinkokunnasta linnunradan ulkopuolelle 2000-luvun ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla. Rick pysyikin lehden sivuilla alkupään numeroista vuoteen 1960. Mustanaamio puolestaan oli kirjailija, joka naamiomiehenä asettui rikollisia vastaan.

Alkuaikojen monipuolisen valikoiman (mm. Dracos saaren hirviö, Kauhujen linnan arvoitus, Vaara uhkaa kuusta, Kansas Kid, Kadonnut rahtilaiva, Uraanin salakuljettajat)  jälkeen lehdessä alkoi vähitellen olla pelkästään sotajuttuja. Niiden alkuaikoina lehden sivuille ilmestyi hävittäjälentäjä Battler  Britton, jonka jälkeen räiskettä on riittänyt.

Myöhemmin Korkeajännitys -lehdestä ilmestyi erillisinä  Aavikon-, Avaruuden-,  Ilmojen-,  Lännen-, Merten- ja Viidakon Korkeajännitys.

Teksti ja skannaukset: Hannu Asikainen