numerot 1 ja 1B 1954

numerot 9B ja 12C 1954

numerot 1 ja 7B 1955

 

Vuonna 1951 ilmestyi Aku Ankan näytenumero. Siitä alkaen tuo lättäjalka kumppaneineen onkin ilmestynyt aina tähän päivään saakka. Lehden nimi vuosina 1952 - 1954 olikin Aku Ankka ja kumppanit.

Vuosina 1953 - 1957 lehti ilmestyi kerran kuussa. Lisäksi ilmestyi runsaasti erikoisnumeroita,  joukossa joulun seutuna ilmestynyt jouluparaati.

Lehden ilmestymismäärä kasvoi niin, että vuodesta 1961 alkaen lehti ilmestyi kerran viikossa. Jouluparaati muuttui Joulumanteliksi, joka ilmestyi vuosina 1961 - 1972. Vuoden 1957 jälkeen erikoisnumeroita ilmestyi vain silloin tällöin kuten Lumikin uusintapainos vuonna 1973.

Aku Ankan suosituin piirtäjä oli Carl Barks. Lehden 1950-luvun alun ja puolivälin numerot ovat haluttuja keräilykohteita, joiden hinnat ovat nelinkertaisia 1960-luvun puolivälin numeroihin verrattuna ja 25 kertaisia 1980-luvun puolivälin numeroihin verrattuna.

Onneksi myös nykypolvet voivat edullisesti tutustua Barksin tuotantoon kirjojen ja toivealbumien välityksellä.

Teksti ja skannaukset: Hannu Asikainen